Kansallisissa estekilpailuissa nähtiin kainuulaisia menestyjiä

9.4.2012pia
Pääsiäissunnuntaina Kuluntalahdessa nähtiin vipinää ja vilskettä kun yli 80 ratsukkoa kävi päivän aikana näyttämässä osaamistaan esteratsastuksessa. Kyseessä olivat siis jo jokakeväiseksi perinteeksi muodostuneet Kajaanin kansalliset estekillpailut. Startteja nähtiin päivän aikana ennätyksellinen määrä - melkein 140 lähtöä! Kajaani on näin ottanut paikkansa esteratsastajien keskuudessa mukavana kisapaikkana, jossa kaikki toimii!

Kilpailuita ei olisi pystytty järjestämään ilman niitä mahtavia talkoovoimia, jotka jylläsivät täysillä taas sunnuntaina! Saimme puheenjohtajatuomarilta ja ratamestarilta kiitosta ihan kaikesta! Yhtenä pääasiana he mainitsivat sen hyvän hengen ja iloisen mielen, jolla tätä hommaa tehdään. 

SUURI KIITOS siis teille kaikille, jotka teitte päivästä upean!

Pääluokan 130cm voittoon ratsasti tuttuun tapaan puhtaalla suorituksella oululainen Pia Lidström hevosella Vjeloma S.H. Yleensä Pian tehtävä Kajaanissa on ollut helppo, mutta nyt hän joutui jo tiukoille, kun Tiina Porali ratsasti myös puhtaan suorituksen hevosella Marcenzo. Muutenkin osallistujia pääluokassa oli kiitettävästi eli siinä nähtiin 14 lähtöä.

Kilpailut olivat menestykselliset myös KRS:n ratsukoiden osalta. Kaikille avoimen 90cm luokan voitti KRS:ää edustava vaalalainen Suvi Määttä hevosellaan Lumine. Samassa luokassa ruusukkeen nappasivat hienoilla suorituksilla myös Tytti Parviainen hevosellaan Faustus II ja Riikka Rytkönen hevosellaan Filodendro della Loggia. Suomenhevosten ja ponien 90cm luokan voittoon ratsasti upealla suorituksella KRS:n Heidi Kananen suomenhevosella LepariSaara Lappalainen osallistui ponillaan Tell Me sekä 100cm että 110cm luokkiin sijoittuen molemmissa luokissa. Saara on juuri siirtynyt 110cm tasolle ja talven treenit näyttävät menneen todella hyvin. Metrin luokassa sijoittui kahdeksanneksi sotkamolainen Tiia-Liisa Korhonen hevosellaan Seareef's Patron

jenniSuvi Juntunen ratsasti uudella Krokoss-hevosellaan myös upeasti ottaen vauhdikkaan suorituksen jälkeen neljännen sijan 110cm luokassa. Kansallisessa 120cm Suvi ja Krokoss jäivät tällä kertaa niukasti sijoituksista. Jenni Heikkinen (kuvassa) osallistui ainoana kainuulaisen ratsastajana molempiin kansallisiin luokkiin. Jenni hevosellaan Vivaldi II jäi niukasti sijoituksesta 120cm luokassa ja ratsukko debytoi kotikisoissaan 130cm luokassa hyväksytyllä tuloksella.

KRS ONNITTELEE VOITTAJIA JA SIJOITTUNEITA!

tiia-liisa

lapset ja nuoret rats rgb 300dpi

Tukijoitamme

eltel full color grd pms small
korhonen-1

Maatalousyhtymä Juntunen

Pahavaaran murske

tersm-logo-1 01 small

 

 

 

 

Copyright © 2019 Kajaanin Ratsastusseura Ry. All Rights Reserved.
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.