Mahtava RIDE-O -tapahtuma yhteistyössä KaSun kanssa

14.10.2013
Lauantaina järjestetty RIDE-O ratsastussuunnistustapahtuma oli todellakin vertaansa vailla. Ei mikään kisatapahtuma saa aikaan sellaista jännitystä ja kihelmöintiä kuin se, että ratsastajat laitetaan tuttuun tai tuntemattomaan maastoon kartan kanssa. Rasteja pitäisi etsiä, jotain karttamerkkejäkin ehkä tunnistaa, saada vielä hevonen rastin lähelle ja leimata emit-kortti.

 

Matkaan lähti yhteensä 14 ratsukkoa, joista osa ratsasti yksin, osa pareittain tai kolmisin ja osa avustajan kanssa. Jotkut olivat täysin tutussa maastossa, osa taas täysin tuntemattomassa. Toisten hevoset menivät rastin kuin rastin lähelle helposti, toisille se taas tuotti hieman ajankulua ja pohdintaa. Osa joutui jalkautumaan välillä, mutta sehän olikin sallittua. Kaikki ratsukot tulivat kuitenkin maaliin sääntöjen puitteissa - hevonen ja ratsastaja yhtä aikaa!
Se, mikä yhdisti kaikki ratsukoita oli se suunnaton ilo ja into, joka pulppusi viimeistään suunnistuksen jälkeen ja suurella osalla jo metsässä. Tapahtuma oli aivan mahtava kokemuksena. Ratsastajat maastoilevat yleensä vähintään kerran viikossa ja kun samoja reittejä toistetaan vuosi toisensa perään, lähimaastot käyvät aika tylsäksi. Rastien etsiminen toi hommaan sitä kaivattua hohdetta ja jopa kilpailuviettiä.

Perheen pienimmille järjestetty keppihevossuunnistus oli myös iloa tuottava kokemus, joka näkyi ratsastajien ilmeistä, kun he kirmasivat keppihevosillaan tallin pihapiirissä rasteja etsien!

Tapahtuma toteutettiin Kajaanin Suunnistajien (KaSu) ja Kajaanin Ratsastusseuran yhteistyönä. KaSu toteutti koko suunnistuspuolen lähtien lähialueiden kartoituksesta, radan suunnittelusta ja toteuttamisesta koulutukseen, ilmoittautumiseen ja ajanottoon. KRS kiittää mahtavasta kokemuksesta Kajaanin Suunnistajia ja erityisesti heidän puuhahenkilöitään: Arto, Tuula, Marika ja Riikka Haverinen, Kyösti Karttunen, Jari Karppinen ja Pasi Jokelainen sekä kaikki muut mukana olleet!

KRS tarjosi suunnistajille mahdollisuuden kokeilla, miltä se ratsastus oikein tuntuu ja miten sitä hevosta hallitaankaan. Haasteen otti vastaan viisi KaSun jäsentä ja he suoriutuivat erittäin mallikelpoisesti puolituntisistaan ratsailla.

Tapahtuman tavoitteena oli tuoda esille molempien lajien ajatusta toisen lajin harrastajille. Mielestämme tämä toteutui hyvin ja toiveissa on, että edes muutama ratsastaja aloittaa suunnistuksen (kuntorasteja taas ensi kesänä) ja muutama suunnistaja kokeilee toistekin ratsastusta (alkeistunneille pääsee koska vaan). Ratsukoiden hartain toive olikin, että vastaavanlainen tapahtuma järjestettäisiin toistekin!

RIDE-O oli tapahtuma, ei kilpailu, joten palkintoja ei jaettu. Ratsukoista nopeiten radan selvitti Hanna Näpänkangas hevosella Ingvers. Hanna on sekä KRS:n että KaSun edustaja, joten hänelle molemmat lajit olivat kotoisia.
Tuloslistat löytyvät alta.

Päivän tulokset
RIDE-O tulokset

RIDE-O väliaikatulokset (jälkipelejä varten)

Alla Antti Kuuren ottamia kuvia tapahtumasta (julkaistaessa kuvan yhteyteen on laitettava kuvaajan nimi). Mikäli haluat kuvasta isomman version omaan käyttöösi, ota yhteyttä tiedotus

 x5b6766

 x5b6772

 x5b6778

 x5b6790

 x5b6811

 x5b6814

 x5b6828

 x5b6832

 x5b6837

 x5b6842

 x5b6857

 x5b6861

 x5b6865

 x5b6876

 x5b6878

 x5b6888

 x5b6905

 x5b6908

 x5b6923

 x5b6930

 x5b6947

 x5b6987

 x5b6993

 x5b7011

 x5b7029

lapset ja nuoret rats rgb 300dpi

Tukijoitamme

eltel full color grd pms small
korhonen-1

Maatalousyhtymä Juntunen

Pahavaaran murske

tersm-logo-1 01 small

 

 

 

 

Copyright © 2019 Kajaanin Ratsastusseura Ry. All Rights Reserved.
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.