Keppihevosten SM-kisat Helsingissä 24.4.2016

 

2.5.2016

Teksti ja kuvat: Riina Kyllönen

Keppihevoset ovat harrastuksena hyvin laaja. Siinä voi pelkästään ratsastaa keppihevosella tai esimerkiksi tehdä vain käsitöitä. Mitään sääntöä millekään ei ole. Harrastuksen suosio on vielä hyvin pieni, mutta pikkuhiljaa se leviää laajemmalle ja laajemmalle. Keppihevospiireistä löytyy Suomen keppihevosyhdistys, joka on vielä epävirallinen, mutta rekisteröidään tämän vuoden aikana. Suomen keppihevosyhdistys toimii myös keppihevosten SM-kisojen järjestäjänä.

keppari1

 


Keppihevosten SM-kisat järjestettiin nyt viidennen kerran. Tänä vuonna ne järjestettiin Helsingissä, kulttuuriareena Gloriassa. Tapahtuma loppuunmyytiin jo kolme viikkoa ennen kisoja. Kisojen yhteydessä oli paljon muuta ohjelmaa, mm. erilaisia esityksiä sekä näytöksiä erilaisista keppihevosasioista. Myös myynti oli tärkeässä roolissa ja myyntipaikkoja oli n. 60 kappaletta.

Kilpailupaikalla oli yhteensä 650 henkilöä, joista yli 200 oli kisaajia. Moni jäi ilman sisäänpääsylippua ja arvellaan, että jos kaikki halukkaat olisivat päässeet sisään, määrä olisi ollut kaksinkertainen. Vaikka kävijämäärä oli hyvin suuri, päivä sujui ilman sen suurempia ongelmia.

Kisapäivän aikana ratkottiin junioriestemestaruus 50 cm korkeudella, estemestaruus 80 - 90 cm korkeudella, sekä koulumestaruus GP-tasolla. Taso oli kova ja päivän aikana nähtiin hienoja suorituksia. Näiden luokkien lisäksi oli myös muita luokkia, kuten kür, Suomen keppihevosyhdistyksen viralliset näyttelyt, tyyliesteet sekä korkeushyppy, jossa nähtiin mahtava 134 cm ylitys. Kisat kestivät reilut kahdeksan tuntia.

Päivää ennen SM-kisoja oli Helsingin keskustassa flashmob, jossa ratsastettiin ennalta opeteltu rata Helsingin Narikkatorilla, sekä Helsingin ”katujen valtaus”, jossa käveltiin keppihevosten kanssa Helsingin katuja pitkin noin 3 km matka pysähtyen mm. Suurkirkon portailla. Katujen valtaus päättyi Kaivopuistoon, jossa päästiin ratsastelemaan vapaammin. Katujenvaltaukseen osallistui yhteensä yli 100 henkilöä.

Minä itse olen harrastanut keppihevosia vuodesta 2013. Nämä olivat minun kolmannet SM-kisani. Keppihevosissa parasta on ihanan avoimet ihmiset, käsityöt sekä liikunnallisuus. SM-kisoissa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin sekä keskelle keppihevosporukkaa. Siellä tuntee olevansa kuin kotonaan.

keppari2


keppari3

 

 

sinettilogo2015

Tukijoitamme

eltel full color grd pms small
 kaisanet 160px
neste koskiportti small

     vianor small

tersm-logo-1 01 small

 

Copyright © 2017 Kajaanin Ratsastusseura Ry. All Rights Reserved.
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.