Heidi ja Lennu hopealle!

5.9.2016
Kajaanin Ratsastusseuran esteratsastaja Heidi Kananen ja Tuulen Leonardo eli Lennu (om. Viivi-Maria Leivo) saavuttivat sunnuntaina 4.9. Oulussa ratsastetuissa Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa hopeaa suomenhevosten luokassa, joka hypättiin 90-100cm tasolla.

 

Suomenhevosten mestaruusluokan arvostelu oli 90cm AM5, mikä tarkoittaa, että perusrata hypätään 90 cm korkeudella ja puhtaan radan siinä saavuttaneet uusivat 100cm tasolla. Luokkaan osallistui 7 ratsukkoa, joista kaksi pääsi uusintaan.
Heidi kertoo, että perusrata oli työntäyteinen ja se koostui kymmenestä esteestä. 90 cm:n radalla oli mm. sarjalta suhteutettu kaareva linja okserille ja muutenkin tehtävät seurasivat tiiviisti toisiaan. Lennu teki hienon radan ja puhalsimme hyvin yhteen hiileen, joten tuloksena oli puhdas rata. Metrin korkuisen uusinnan ratapohja oli simppelimpi, jossa sai käännellä sopivasti. Yksi puomi tuli uusinnassa alas, mutta muuten rata sujui hyvin.

Uusinnan ratsukot molemmat pudottivat yhden puomin ja Heidi jäi voittajasta vajaa kaksi sekuntia. Tuloksena kuitenkin aivan upea toinen sija ja hopeamitali!

Heidillä ja Lennulla on ollut haasteita pitkin kesää. Näihinkin kisoihin Heidi teki lopullisen lähtöpäätöksen vasta kisoja edeltävänä päivänä. Haasteiden jälkeen onnistuminen tuntuu tietysti vielä paremmalta!
Heidi kuuluu KRS:n estetiimiin ja hänen valmentajansa on Suvi Juntunen. Heidi kehuu Suvia aivan mahtavaksi valmentajaksi, jolla on aina aikaa valmennettaville ja Suvilta voi aina kysyä mielipidettä ja neuvoa asioihin. Suvi myös jaksaa kannustaa niinäkin hetkinä, kun itse ei ole varma tuleeko tästä mitään. Suvi oli nytkin suurena apuna meille ennen kisoja.

KRS onnittelee lämpimästi Heidiä ja Lennua!

Kuva: Jenni Juntunen

heidi ja lennu 2016

tahtiseura rgb 72dpi

       LIITY SEURAAN!

Tukijoitamme

OP Kainuu 4v pysty copy 1






SillaChic logo taustaton2

mini-sulologo small

 

 

 

 

 

 

MR logo

 

 

 

 

 

Boss EQ

Copyright © 2024 Kajaanin Ratsastusseura Ry. All Rights Reserved.
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.