KRS:n edustajat Tähtiseurapäivillä

16.10.2018tahtiseurapaivat
Seuramme nuorisovastaava Soili Pyy ja seura-aktiivi Sanna Heiskanen osallistuivat Helsingissä Tähtiseurapäiville lokakuun alussa. Tähtiseura-ohjelma on aloittanut vuonna 2018 ja se jatkaa entistä sinettiseuratyötä. Kajaanin Ratsastusseura on ollut sinettiseura jo hyvin pitkään ja kuuluu nyt Tähtiseura-ohjelman Lapset ja nuoret -osioon.

Tähtiseurapäivillä esiteltiin itse Tähtiseura-ohjelma sekä kuultiin seuratoiminnan ideoita muiden lajien Tähtiseuroista ja käsiteltiin seuratoimintaa erityisesti lajikohtaisesti.

Suomen Ratsastajainliiton vuoden 2018 teema on Reilu Peli ja sen tunnuslause on Yhtä jalkaa – yhdessä kiusaamista vastaan. Teeman mukaan hyvä ilmapiiri on sellainen, jossa jokaisella on hyvä olla. Hyvässä ilmapiirissä jokainen ratsastava lapsi, nuori tai aikuinen voi olla oma itsensä ja harrastaa ratsastusta omien edellytystensä ja tavoitteidensa mukaisesti. Jokaisella on vapaus olla osa porukkaa, tehdä virheitä ja oppia uutta. Hyvä ilmapiiri sallii erilaisuuden ja kunnioittaa sitä.

Myös tähtiseurapäivillä oli teeman asiaa käyty läpi usealta eri kantilta. Siellä painotettiin erityisesti tasa- arvoa, jolloin kaikilla on samat mahdollisuudet harjoitteluun olipa sitten puskaratsastaja tai kilparatsastaja. Mahdollisuus kehittyä pitää olla jokaisella.

Hyviä käytöstapoja ja tervehtimistä korostettiin erityisesti, jos joku uusi henkilö tulee talliin. Kiusaamiseen tallilla on puututtava ja seuran sisällä päätettävä, kuka puuttuu ja kenelle voi kertoa, jos huomaa kiusaamista.

Talleille toivottiin myös selkeitä sääntöjä niin, että eri alueiden vastuuhenkilöt on tiedossa julkisesti ja heillä on lupa vastata jäsenille omalle vastuualueelleen kuuluvista asioista.

#Reilu ratsastaja on kaikkien kaveri ja puuttuu kiusaamistilanteisiin, jos sellaisia havaitsee. Reilu ratsastaja kuuntelee ja välittää, kysyy kuulumisia ja antaa tukea sitä tarvitsevalle.

Reiluna ratsastajana:
- Tervehdin ja autan kaikkia.
- Tsemppaan ja kannustan muita.
- Noudatan tallin sääntöjä.
- Teen yhteistyötä.
- Muistan hyvät käytöstavat myös sosiaalisessa mediassa.

Reiluna ratsastajana puutun tilanteen vaatiessa:
- Toimin heti, jos huomaan kiusaamista.
- En osallistu itse kiusaamiseen.
- Olen rohkea ja sanon kiusaamisesta vanhemmalle, ohjaajalle tai kaverille.
- Kerron reilusti mitä näin tai miten koin tilanteen.
- Haluan toimia sovinnon aikaansaamiseksi.

#ReiluToimija
Aikuisen reilu toiminta ja kannustava käyttäytyminen tukevat koko harrastusympäristöä. Reilu toimija voi olla lapsen vanhempi, seuran aikuinen jäsen, seuratoimija, ratsastuksenopettaja, talliyrittäjä tai valmentaja.

Reiluna toimijana:
- Toimin itse esimerkkinä – muistan, että omani käytökseni ja toimintani vaikuttavat.
- Kohtelen kaikkia tasavertaisesti, kannustan ja kiitän.
- Luon turvallisen ilmapiirin ja toimin aikuisena, jolle voi kertoa.
- Havannoin aktiivisesti seuran/tallin ilmapiiriä ja kyselen kuulumisia.
- Puutun välittömästi kaikenlaiseen kiusaamiseen.

Puutun reilusti kiusaamistilanteeseen:
- Toimin rauhallisesti, en syyttele vaan selvittelen.
- Olen tasapuolinen ja asiallinen vaikeassakin tilanteessa.
- Keskustelen kaikkien osapuolien kanssa objektiivisesti.
- Muistan ratkaisukeskeisen asenteen ja toimin sen mukaisesti.
- Tuon kiusaamistilanteet tiedoksi.

Lisätietoa Yhtä jalkaa – yhdessä kiusaamista vastaan -teemasta löytyy Suomen Ratsastajainliiton nettisivuilta:
https://www.ratsastus.fi/srl/reilu-peli/yhta-jalkaa-yhdessa-kiusaamista-vastaan/

lapset ja nuoret rats rgb 300dpi

Tukijoitamme

eltel full color grd pms small
 kaisanet 160px
korhonen-1

neste koskiportti small

     vianor small

tersm-logo-1 01 small

 

 

 

 

Copyright © 2018 Kajaanin Ratsastusseura Ry. All Rights Reserved.
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.