Kajaanin Ratsastusseura ry:n hallitus vuonna 2023
Â
 |  |
Puheenjohtaja Olen Jaana Huotari, reilu viisikymppinen tätiratsastaja. Hevosharrastukseni alkoi aikoinaan Kainuun Prikaatin tallilla ja on seurannut mukana tähän hetkeen saakka. Välillä ratsastuksesta on ollut pitkiäkin taukoja, mutta koskaan en ole ajatellut lopettaneeni. Nyt harrastus on tyttären innostuksen myötä aktivoitunut entisestään ja tällä hetkellä perheeseen kuuluu puoliverinen ratsu Simo ja tyttären kisaponi Hobitti. Vapaa-aika kuluukin koko perheellä pitkälti tallilla. Ratsastusseuran toiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana vuosia ja vuoden 2023 alusta aloitin Kajaanin ratsastusseuran puheenjohtajana. ![]() puh. 040 9647 720 |
![]() |
 |  |
 |  |
 ![]() |
Varapuheenjohtaja, turvallisuusvastaava Olen Soile Lappalainen, hallituksen varapuheenjohtaja. Olen harrastanut ratsastusta 9-vuotiaasta lähtien ja kilpaillut kouluratsastuksessa kansallisella vaativa A -tasolla. Olen ollut aina KRS:n jäsen ja aktiivitalkoilija. Vapaaehtoistyötä teen myös SRL:n Pohjois-Suomen aluejaoston hallituksen jäsenenä. Koulutukseltani olen mm. ratsastuksenohjaaja, IIIK-kouluratsastustuomari ja hevosten kouluttaja (AT). Tällä hetkellä valmennan työkseni ratsukoita pääasiassa kouluratsastuksessa, koulutan hevosia ja toimin osa-aikaisesti SRL:n tallineuvojana. Ratsastan itse myös aktiivisesti ja kasvatan pienimuotoisesti FWB-kouluhevosia. Ihana olla osa vastuullista, kehittyvää ja iloista seuraa! ![]() puh. 040 5270 797 |
 |  |
 |  |
Sihteeri, rahastonhoitaja, jäsensihteeri Olen Mirja "Ninna" Leppänen ja toiminut KRS:n sihteerinä ja rahastonhoitajana jo vuosikymmeniä! Olen myös seuran jäsensihteeri. Olen aktiivisesti mukana järjestämässä ja toteuttamassa kilpailuja ja erilaisia tapahtumia. Tunnen hyvin hankerahoituskanavat ja hakemusten salat sekä seuran historian sen alkuajoilta lähtien. Ratsastusharrastus ja hevosten kanssa toimiminen on terapeuttista - se antaa iloa ja energiaa, elinikäisiä ystävyyssuhteita ja jatkuvaa oppimista ikään katsomatta! Olen niin ylpeä seurastamme, hyvästä yhteishengestä, avoimesta ja iloisesta meiningistä ja toinen toistamme tsemppaamisesta. ![]() puh. 044 5362 501 |
![]() |
 |  |
 |  |
![]() |
Kilpailuvastaava Olen Asta Uhlbäck ja toimin yrittäjänä Mustikkamäen Ratsutallilla. Koulutukseltani olen ratsastuksenohjaaja ja talliyrityksen lisäksi toimin taloushallintoalan yrittäjänä. Tällä hetkellä minulla ei ole kokonaan omaa hevosta, vaan ratsastan ja käyn valmennuksissa meidän opetushevosillamme. Aikaisemmin olen myös kilpaillut este- ja kouluratsastuksessa, mutta nykyisin harrastan omaksi ilokseni eikä kisatavoitteita ole ainakaan tällä hetkellä. ![]() puh. 040 153 1150 |
 |  |
 |  |
Nuorisovastaava Olen Soili Pyy, olen hallituksen nuorisovastaava. Toimin aktiivisena talkoolaisena seuramme kisoissa ja muussa toiminnassa. Olen harrastanut ratsastusta useita vuosia ja kilpaillut kouluratsastuksessa. Minut tavoittaa tallilla aika usein 😊 ![]() puh. 044 0959 532 |
![]() |
 |  |
 |  |
![]() |
Hallituksen jäsen Olen Remeksen Marjo. Olen harrastanut heppoja aikuisiällä reilun kymmenen vuotta. Tykkään ratsastaa ja oppia lisää hevosista. Pari vuotta sitten toteutui lapsuuden haave omasta hevosesta, kun ryhdyin yhdeksi omistajaksi ihanalle puoliveritamma Anijalle eli Aikulle. Lempeän ja taitavan Aikun kanssa on mukava puuhailla yhdessä ja harjoitella kouluratsastusta. Olen kuulunut Kajaanin ratsastusseuraan koko aikuisharrastuksen ajan, ja nyt onkin kiva päästä vähän enemmän seuratoimintaan mukaan hallituksessa toimimisen kautta. ![]() puh. 050 587 6644 |
 |  |
 |  |
Hallituksen jäsen Olen Tiina Klemetti ja tuore KRS:n hallituksen jäsen. Olen aktiivinen hevosharrastaja ja harrastan sekä ratsastusta, että raviurheilua. Hevosia olen omistanut 17-vuoden ajan. Tällä hetkellä olen osaomistajana kahdessa ratsussa (Anija "Aida" ja Nevan Nokipallo "Niilo") ja kahdessa ravurissa (R.R. Muistotar "Tara" ja Katie Boost "Kerttu"). Kuten hevosmäärästä voi helposti päätellä, vapaa-aikani kuluu hyvin pitkälti tallilla. Haluan keskittyä hyvään ja sitä kautta luoda talliympäristöä, jossa hevoset ja ihmiset saavat toimia yhteistyössä kaikkia kunnioittaen. Puh. 040 5729 228 |
![]() |
 |  |
 |  |
![]() |
Varajäsen Olen Jenni Hirvonen. Olen ollut Kajaanin ratsastusseura jäsen vuodesta 1998 lähtien ja nyt olen toista vuotta hallituksessa varajäsenenä. Omistan 18-vuotiaan Rolle-hevosen, jonka kanssa olen kisannut parhaimmillaan alue-tasolla 100cm luokkia. Toimin SRLn toimihenkilönä estekilpailuissa ratamestarina sekä stewardina este- ja kouluratsastuskilpailuissa. ![]() puh. 050 3389 468 |
 |  |
 |  |
Varajäsen, ensiapuvastaava Olen Eve Mikkola, ensiapuvastaava ja hallituksen varajäsen. Hevostellut olen koko ikäni ja nykyisin monipuoliset suomenhevoset on eniten mun juttu. KRS on aktiivinen seura joka pyrkii mielestäni hyvin vastaamaan siihen mitä â€kentältä toivotaanâ€. Yhdessä kaikki tehdään ja mitä useampi kantaa kortensa kekoon, sen kattavammin seurana saamme asioita tapahtumaan. Tule siis rohkeasti sinäkin mukaan toimintaan. ![]() puh. 044 5138 923 |
 ![]() |
 |  |
 |  |
 ![]() |
Varajäsen, tiedotusvastaava Olen Sari Kuure. Toimin seuran tiedotusvastaavana ja lisäksi olen aktiivisesti ja monipuolisesti mukana esimerkiksi seuran kisajärjestelyissä ja ratsastussuunnistuksen toteutuksessa. Minuun voi ottaa yhteyttä, jos tulee kysymyksiä seuratoiminnasta, tapahtumista, kilpailuista tai mistä vain. Suomenhevoset ovat erityisen lähellä sydäntä ja tällä hetkellä käyn Mustikkamäen Ratsutallin koulutunneilla virkistäytymässä ja haaveilen paluusta koulukisaradoille. On ihanaa kuulua aktiiviseen, monipuoliseen ja iloiseen seuraan! ![]() puh. 050 570 3433 |
 |  |
 |  |
Nuorisojäsen |
![]() |
 |  |
 |  |
![]() |
Nuorisojäsen Olen Susan Lappalainen, 17-vuotias nuori. Olen ollut KRS:n jäsen jo useamman vuoden ja olen tällä hetkellä myös KRS:n nuorisohallituksessa. Talkoilen ja osallistun seurantoimintaan aktiivisesti. Tykkään auttaa kaikkia ja talkoilla kaikissa seuran tapahtumissa. ![]() puh. 040 931 2528 |
 |  |
Â
Muut vastuualueet:Â
Estekalustovastaavat |
Asta Ulhbäck ja Jenni Hirvonen | ||
Koulukalustovastaavat | Soili Pyy ja Soile Lappalainen | ||
Äänentoistovastaavat |
Asta Uhlbäck ja Soile Lappalainen | ||
 |  | ||
Tiedotusapu |
Liisa Kemppainen | ||
Tapahtumasomettajat |
Jemina Lintula, Soile Lappalainen, nuorisohallitus | ||
 |  | ||
Kajaanin Ratsastusseura Ry:n tilinumero | FI43 5436 0920 1376 46 (OP) | ||
|
 |
Â
Â