Oppia hevosten käsittelyyn
21.9.2016
Kuluntalahdessa perehdyttiin hevosen mielenliikkeisiin lähes sadan osallistujan voimin Kari Vepsän hevosenkäsittelykurssilla tiistaina 20.9. Neljän tunnin aikana käytiin läpi muun muassa työskentelyä pyöröaitauksessa, erilaisiin ärsykkeisiin siedättämistä sekä lastaamista.
Kouluttamisen lähtökohtana on hevosen luontainen käyttäytyminen laumassa. Ihmisen tulee olla hevoselle hyvä johtaja ja hevosen elämä tehdään helpoksi, kun hevonen toimii oikein. Hevoselle tulee olla hyödyllistä ja turvallista tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa. Työskennellessä toistetaan aina järjestystä tehtävä-suoritus-palkinto. Palkinto voi olla vaikka apujen myötääminen, paineen poisto tai tauko.Â
Kurssilla käsiteltävänä oli yksi lastauskoulutettava ja yksi nuori hevonen. Molempien kanssa työskentely aloitettiin perusharjoituksilla pyöröaitauksessa. Harjoituksissa keskityttiin luottamukseen ja johtajuuteen. Hevosen tulee myös keskittyä ihmiseen, eikä "katsella Facebookia", kuten Vepsä asian ilmaisi.
Alkuun hevosta liikuteltiin vapaana kehon kieltä apuna käyttäen, sitten tehtiin köyden kanssa peruutus-, luoksetulo- ja väistämisharjoituksia ja rakennettiin pala palalta työkaluja haastavampia tehtäviä varten. Esimerkiksi lastauskoulutettavalle hevoselle opetettiin että pressun päätä on kannattavaa kävellä, mikä helpottaa myöhemmin trailerin lastaussillan kanssa. Lopulta hevonen lastattiin ensin harjoiteltujen taitojen avulla lähettämällä se traileriin itse, ilman edellä kävelevää taluttajaa.
Molempia hevosia myös siedätettiin erilaisiin asioihin pakoreaktiokynnyksen nostamiseksi. Työkaluina Vepsällä oli muun muassa muovipusseista tehty huiska, koliseva purkki, lehtipuhallin, valomiekka, nallipyssy ja jopa moottorisaha. Jälleen hevosen olo tehtiin helpoimmaksi, kun se toimi toivotulla tavalla: pelottavasta asiasta ei pääse eroon pakenemalla, vaan pysymällä rauhassa paikallaan.
Nelituntinen kurssi tarjosi paljon hyödyllistä tietoa hevosen aivoituksista ja maneesista poistui illansuussa joukko tyytyväisiä ja innostuneita hevosihmisiä valmiina jatkamaan harjoituksia omien hevosystäviensä kanssa.
Karoliina Sänisalmi, teksti ja kuvat
Tukijoitamme